Tämmöinen julkinen ruokapäiväkirja ei tainnutkaan olla mikään erityisen välkky idea. Törmäsin taas siihen samaan vanhaan ongelmaan kuin joskus aiemminkin, kun aloin kirjoittaa julkista ruokapäiväkirjaa karppaus.infon foorumilla: syömiset menevät päin honkia heti, kun aloitan julkisen ruokapäikyn!
Ennen tämän blogin aloitusta olin jo parisen viikkoa syönyt tavalla, joka tuntui sopivan itselleni ja joka oli vielä melko terveellistä. Olin ylpeä syömisistäni ja niitä seuranneesta hyvästä olosta ja ajattelin, että voisi olla hyvä idea kirjata niitä julkisesti ylös, lähinnä itseni motivoimiseksi mutta myös aiheesta mahdollisesti kiinnostuneiden ihmisten informoimiseksi. Sama juttu oli ennen edellistä yritystä. Ajattelin, että meikäläisen syömiset ovat niin hyvällä mallilla, että siitä on hyvä jatkaa julkisessa päikyssä.
Ja sitten tulee ryyppäjäisiä ja roskahiilareiden mussutusta! Miksi? Murphyn laki vaiko jokin psykologinen juttu? Niinäkin päivinä, kun en ole syönyt roskahiilareita tai juonut alkoholia, syömiset eivät ole olleet yhtä hyvällä mallilla kuin aiemmin. On väsyttänyt ja nälättänyt enemmän tai sapuskoista ei muuten vain ole tullut yhtä hyvä olo kuin aikaisemmin.
Ilmeisesti ruokapäiväkirjan pitäminen saa minut pohtimaan ja miettimään syömisiäni ihan liikaa, ja alan hifistellä safkojen suhteen. Sen sijaan, että söisin sitä mistä tulee hyvä fiilis ja silloin kun on nälkä, alankin kytätä hiilareita ja kaloreita ja nälän iskiessä pohdin, onko edellisestä ruokailusta sopiva väli. EI NÄIN! Tarkoitus oli vain pitää päiväkirjaa, ei hankkia mitään ortoreksiaa!
Tämä on siis jo toinen kerta, kun näin käy. Aion ottaa asiasta opikseni ja jättää syömisteni yksityiskohtaisen kirjaamisen. Yksityistä ruokapäikkyäni ehkä jatkankin yhtä yksityiskohtaisesti, jos vain opin täyttämään sitä niin, että en suunnittele syömisiäni päiväkirjan perusteella vaan ainoastaan kirjaan ylös sen, mitä olen suuhuni lykännyt. Katsotaan, onnistuuko. Jos ei, lopetan senkin.
Aion toki jatkaa tätä blogia, mutta yksityiskohtaisesti en siis enää kirjaa syömisiäni tänne.
keskiviikkona, maaliskuuta 11, 2009
perjantaina, maaliskuuta 06, 2009
Karppikännin kiroja: kaamea karppikapula!
Tulipahan taas nähtyä, että kännääminen ja alhaiset hiilarit eivät sovi yhteen. Ei ainakaan minulla. Yksi tai kaksi lasillista kuivaa viiniä tuskin olisi mikään ongelma alhaisillakaan hiilareilla, mutta kokonainen pullollinen kyllä on! Okei, eihän se ryyppääminen ole korkeillakaan hiilareilla mikään hyvä idea... mutta alhaisilla hiilareilla se on vielä vähemmän hyvä idea.
Ensinnäkin viini meni varsin tehokkaasti päähän, vaikka olin syönyt tukevasti. Pullollinen on toki noin muutenkin iso määrä, mutta en minä - vanha happo - korkeammilla hiilareille mene yhdestä viinipullosta ihan tillin tallin. Tosin positiivisena puolena todettakoon, että en mennyt niin tiu tau, että homma olisi lähtenyt lapasesta. Muistan kaiken, minulla oli ihan hauskaa, enkä todellakaan tehnyt mitään typeryyksiä.
Huono olo kyllä iski. Sellainen huono olo, joka tulee, kun juo liikaa tyhjään vatsaan. Ja minähän en siis juonut tyhjään vatsaan. Illalla ennen nukkumaanmenoa oli pakko syödä leivänpala, jotta saisin vähän hiilareita. Ne kun auttavat tuohon huonoon oloon.
Tänään aamulla sitten tietysti särki päätä ja muutenkin vähän heikotti. Ja edelleen väitän, että ei tällainen alkoholisti yleensä saa päänsärkyä yhdestä viinipotusta, mikäli hiilarit ovat vähän korkeammalla.
En tiedä, olinko eilen ketoosissa. En usko. Sitäpaitsi ketoosissa ryyppäämistä en suosittele kenellekään. Se voi vieläpä olla vaarallista, koska ylettömästä kännäämisestä voi terveenkin ihmisen kroppa mennä ketoasidoosiin, joka siis on hengenvaarallinen tila. Ja vaikka ei menisikään (onhan moni karppi kännännyt ketoosissa), vointi voi olla varsin huono.
Mitä siis opin tänään? Ryypätessä lisää hiilareita koneeseen! Todettakoon nyt kuitenkin eilisen juomisista, että ihan kivaa kuitenkin oli, ja roseeviini maistui varsin mainiolta.
Ja sitten ruokapäikkyilyyn, eli torstain toilailut 05.03.09:
Ensinnäkin viini meni varsin tehokkaasti päähän, vaikka olin syönyt tukevasti. Pullollinen on toki noin muutenkin iso määrä, mutta en minä - vanha happo - korkeammilla hiilareille mene yhdestä viinipullosta ihan tillin tallin. Tosin positiivisena puolena todettakoon, että en mennyt niin tiu tau, että homma olisi lähtenyt lapasesta. Muistan kaiken, minulla oli ihan hauskaa, enkä todellakaan tehnyt mitään typeryyksiä.
Huono olo kyllä iski. Sellainen huono olo, joka tulee, kun juo liikaa tyhjään vatsaan. Ja minähän en siis juonut tyhjään vatsaan. Illalla ennen nukkumaanmenoa oli pakko syödä leivänpala, jotta saisin vähän hiilareita. Ne kun auttavat tuohon huonoon oloon.
Tänään aamulla sitten tietysti särki päätä ja muutenkin vähän heikotti. Ja edelleen väitän, että ei tällainen alkoholisti yleensä saa päänsärkyä yhdestä viinipotusta, mikäli hiilarit ovat vähän korkeammalla.
En tiedä, olinko eilen ketoosissa. En usko. Sitäpaitsi ketoosissa ryyppäämistä en suosittele kenellekään. Se voi vieläpä olla vaarallista, koska ylettömästä kännäämisestä voi terveenkin ihmisen kroppa mennä ketoasidoosiin, joka siis on hengenvaarallinen tila. Ja vaikka ei menisikään (onhan moni karppi kännännyt ketoosissa), vointi voi olla varsin huono.
Mitä siis opin tänään? Ryypätessä lisää hiilareita koneeseen! Todettakoon nyt kuitenkin eilisen juomisista, että ihan kivaa kuitenkin oli, ja roseeviini maistui varsin mainiolta.
Ja sitten ruokapäikkyilyyn, eli torstain toilailut 05.03.09:
- Herätys klo 12, aamupaino 48kg
- Klo 12:45-13:45: Kahvikupposia mustana, hitaasti ja hartaasti nautiskellen
- Klo 15:15: 5 siivua pekonia, hapankaalia sekä voissa ja pekonin rasvassa paistettu munakokkeli, jossa 1/2 sipuli ja 3 munaa + jälkkäriksi 1/2dl kermaa ja muutama pakastevadelma. Lähti nälkä varsin tehokkaasti, olo oli kylläinen pitkään.
- Klo 21:15: 200g possun kylkisiivuja + lisäke: voissa ja possun rasvassa paistettua sipulia, hapankaalia, tomaattimurskaa ja loraus kermaa happamuutta taittamaan
- Illan mittaan: Pullo roseeviiniä. Meni päähän niin että huhhuh. Tiu tau.
- Klo 02:15: Pala varrasleipää (10g hh), päällä voita, juustoa ja metukkaa. Piti saada vähän hiilareita, että olo paranisi.
torstaina, maaliskuuta 05, 2009
Kahden päivän syömiset ja flunssantynkää
Yritti tuossa pari päivää sitten flunssaa pukata. Oli väsy, palelsi, kurkussa ikävän karhea tunne, olo muutenkin väsynyt ja vähän kuumeinen... Nämä oireet pahenivat iltaa kohti, mutta sitten yöunien jälkeen hävisivät.
Ei siis tullut flunssaa. En tiedä, vaikuttaako asiaan viime vuoden keväällä aloitettu (tai oikeammin tauon jälkeen jatkettu) karppaus, vaiko jokin muu, mutta viimeksi minulla oli flunssa syyskuussa. Eikä se sitten iskenyt tälläkään kertaa, vaikka kovasti yritti. Eli nyt on menty jo yli puoli vuotta ilman mitään kulkutauteja!
Viime päivien syömiset:
Tiistai 03.03.09
Näiden molempien päivien aikana opin kunnollisen aamupalan merkityksen. Tai no, brunssin ehkä ennemmin... tai... ääh. Päivän ensimmäisen aterian nyt kuitenkin.
Eli: Syö itsesi aamupalalla oikein kunnolla täyteen rasvaa ja prodea!
Sekä tiistaina että keskiviikkona söin päivän ensimmäisen aterian niin, että en tullut siitä ihan täyteen. Aikaisemmin olin pyrkinyt syömään sen niin, että ahdoin itseeni niin paljon rasvaa ja proteiinia, että olin ihan piukassa, mutta en kuitenkaan ähky. Kun tein näin, nälänhallinta pelasi: nälkä ei tullut moneen tuntiin, ja syömisten välillä ei tehnyt yhtään mieli napostella. Mutta sekä tiistaina että keskiviikkona mielessä pyöri suunnilleen koko ajan ruoka. Veikkaan, että se johtui liian kevyestä aamupalasta. Tosin flunssapöpön yritelmät saattoivat olla syynä myös.
Ainiin. Ostin pullon kuivaa roseeviiniä. Aion olla humalassa tänään. :D
Ei siis tullut flunssaa. En tiedä, vaikuttaako asiaan viime vuoden keväällä aloitettu (tai oikeammin tauon jälkeen jatkettu) karppaus, vaiko jokin muu, mutta viimeksi minulla oli flunssa syyskuussa. Eikä se sitten iskenyt tälläkään kertaa, vaikka kovasti yritti. Eli nyt on menty jo yli puoli vuotta ilman mitään kulkutauteja!
Viime päivien syömiset:
Tiistai 03.03.09
- Herätys klo 10:50, aamupaino 48,5kg
- Klo 11:15-12: Kermakahvia
- Klo 15: 1/2 peruna, 1/3 lohisoosi-annoksesta, jälkkäriksi 2 pientä tomaattia --> siivuiksi, päälle Herbamarea, basilikaa ja vuohenjuustoa. Syömisen jälkeen iski pikku väsy. Liikaa hiilareita? Mutta väsy jatkui vielä myöhempäänkin, kurkkukivun saattelemana.
- Klo 18-19: Kahvikupposia, mustana. Lääkkeeksi flunssaiseen oloon ja syömishimoon, tekisi siis mieli syödä jotain vain syömisen himosta, vaikka ei nälkä olisikaan.
- Klo 20:15: Vajaa puolet wokista, johon tuli pussi nuudeleita, wokkivihanneksia, 2 munaa, 1 sipuli, juustoa + voita paistamiseen. Uuhh... väsyttää, kurkku pikkasen kipeä, hartioita särkee... alkavan flunssan oireitahan nämä.
- Klo 00:30: 1/2 peruna ja lohisoosia. Pala varrasleipää (10g hh), päällä voita ja juustoa. Tämä illan hiilarilisä oli harkittu juttu. Olo on aika kurja, flunssaa pukkaa päälle. Ja olen vähän sitä mieltä, että kipeänä kroppa tarvitsee enempi energiaa, joten nostelen nyt näitä hiilareita hiukan.
- Herätys klo 12, aamupaino 48kg
- Klo 12:10-13: Kaffekupposia, mustana
- Klo 13:30: Loput lohisoosista (osa lämpimänä, osa kylmänä moussena leivän päällä - nam), pala varrasleipää (10g hh), voita, 2 pientä tomaattia, vuohenjuuston jämät (40g?)
- Klo 17:20: 1/3 wokista, johon tuli nuudelipaketti, 300g broiskusuikaleita, thai-pakastevihanneksia, 1 iso sipuli, 1/2 tölkkiä kookosmaitoa, 2dl kermaa + voita paistamiseen + mausteiksi cayennea, suolaa, mustapippuria, soijaa, kaffir-limelehtiä. Jälkkäriksi n. 1,5dl kermaa, kookosmaidon jämiä, pakastevadelmia. Tästä safkasta tuli rasvaripuli, mutta olipas vaan herkkua!
- Klo 22:30: 5 siivua (1/2 pakettia) pekonia, 3 kananmunaa, hapankaalia + varrasleipää (10g hh) jossa päällä voita, juustoa ja metukkaa
Näiden molempien päivien aikana opin kunnollisen aamupalan merkityksen. Tai no, brunssin ehkä ennemmin... tai... ääh. Päivän ensimmäisen aterian nyt kuitenkin.
Eli: Syö itsesi aamupalalla oikein kunnolla täyteen rasvaa ja prodea!
Sekä tiistaina että keskiviikkona söin päivän ensimmäisen aterian niin, että en tullut siitä ihan täyteen. Aikaisemmin olin pyrkinyt syömään sen niin, että ahdoin itseeni niin paljon rasvaa ja proteiinia, että olin ihan piukassa, mutta en kuitenkaan ähky. Kun tein näin, nälänhallinta pelasi: nälkä ei tullut moneen tuntiin, ja syömisten välillä ei tehnyt yhtään mieli napostella. Mutta sekä tiistaina että keskiviikkona mielessä pyöri suunnilleen koko ajan ruoka. Veikkaan, että se johtui liian kevyestä aamupalasta. Tosin flunssapöpön yritelmät saattoivat olla syynä myös.
Ainiin. Ostin pullon kuivaa roseeviiniä. Aion olla humalassa tänään. :D
tiistaina, maaliskuuta 03, 2009
Herkkuhehkutuksia!
Varoitus: Tämä kirjoitus sisältää erittäin yksipuolisesti ilmaistun mielipiteen karppauksen autuudesta. Saattaa aiheuttaa potutusta niille, jotka ovat karppauksesta eri mieltä ja ällötystä niille, jotka eivät ole fanaattisia VHH:n kannattajia.
Pakko silti hehkuttaa, miten herkullista karppiruoka on ja miten hauskaa syöminen onkaan! Eilenkin kuljetin ääntä kohti aivan ihanaa tomaatti-vuohenjuustokeittoa ja tänään herkuttelin smetana-kirjolohikastikkeella. Kaikki nämä herkut valmistettiin vähäisellä vaivalla ja nautittiin hyvällä omallatunnolla, koska mielestäni nämä ruoat ovat terveellisiä. Lisäksi ne olivat varsin täyttäviä, mutta syömisen jälkeen ei ollut ähky eikä väsy. Lisäksi nälkä pysyi loitolla, ei tarvinnut koko ajan ajatella ruokaa, ja minä se vaan pysyin hoikkana!
Nih.
Noniin. Se siitä tietoiskusta. Eilen, eli maanantaina 02.03.09 mussutin:
Aluksi kuvittelin, ettei tuo tekemäni keitto pitäisi nälkää poissa kovin pitkään, koska keitot ovat aika kevyttä ravintoa, mutta olin väärässä. Ukkelikin oikein ihmetteli, että miten keitto voi pitää nälkää loitolla niin hyvin, ja kyseli, että sisältääkö paljon kaloreita, kun pitää nälän loitolla. Tuumasin, että tulihan sinne tungettua tuota kermaa ja vuohenjuustoa ihan anteliaalla kädellä. :)
Pakko silti hehkuttaa, miten herkullista karppiruoka on ja miten hauskaa syöminen onkaan! Eilenkin kuljetin ääntä kohti aivan ihanaa tomaatti-vuohenjuustokeittoa ja tänään herkuttelin smetana-kirjolohikastikkeella. Kaikki nämä herkut valmistettiin vähäisellä vaivalla ja nautittiin hyvällä omallatunnolla, koska mielestäni nämä ruoat ovat terveellisiä. Lisäksi ne olivat varsin täyttäviä, mutta syömisen jälkeen ei ollut ähky eikä väsy. Lisäksi nälkä pysyi loitolla, ei tarvinnut koko ajan ajatella ruokaa, ja minä se vaan pysyin hoikkana!
Nih.
Noniin. Se siitä tietoiskusta. Eilen, eli maanantaina 02.03.09 mussutin:
- Herätys klo 10:30
- Aamupaino 48,5kg
- Klo 10:45-11:30: Hitaasti nautiskellen kahvia muutama mukillinen, mustana.
- Klo 12:30 iski yläkarppiajoilta tuttu JÄRKYTTÄVÄ NÄLKÄ ja nälkäkiukku.
- Klo 13: Pyttipannua, johon tuli 1 peruna, 3 kananmunaa, 2 tomaattia, 2 valkosipulinkynttä, 1 sipuli + paistamiseen voita ja oliiviöljyä + mausteeksi paprikajauhetta, suolaa, mustapippuria, pippurisekoitusta, basilikaa ja soijaa. Lähti nälkä tehokkaasti ja pitkäksi aikaa, maltoin rauhassa odotella keiton valmistumista.
- Klo 18:15: 2 lautasellista sitä suuresti hehkuttamaani tomaatti-vuohenjuustokeittoa. Oijoijoi, mikä makunautinto. Ja nälkäkin lähti, söin tosin itseni ihan piukkaan, ähkyn rajoille. Mutta vähän ajan päästä iski taas vähän öklö paha olo. Liikaa rasvaa?
- Klo 23:15: 1 1/2 lautasellista em. keittoa + jälkkäriksi ruokalusikallinen creme fraichea. Lähti nälkä ja olo oli ihan hyvä.
- Nukkumaan klo 03.
Aluksi kuvittelin, ettei tuo tekemäni keitto pitäisi nälkää poissa kovin pitkään, koska keitot ovat aika kevyttä ravintoa, mutta olin väärässä. Ukkelikin oikein ihmetteli, että miten keitto voi pitää nälkää loitolla niin hyvin, ja kyseli, että sisältääkö paljon kaloreita, kun pitää nälän loitolla. Tuumasin, että tulihan sinne tungettua tuota kermaa ja vuohenjuustoa ihan anteliaalla kädellä. :)
maanantaina, maaliskuuta 02, 2009
Viikko 9: Ryyppäjäisiä ja rentoa mutukarppausta
Olen viime viikon maanantaista lähtien pitänyt ruokapäiväkirjaa omalla koneellani. En viitsi kopioida koko roskaa tänne, joten koetan kyhäillä tiivistelmäntynkää siitä, mitä sitä oikein on tullut syötyä ja mitä olen oppinut viime viikon mutusteluista.
Viime viikko (viikko 9) jatkui samaan malliin kuin edellisviikkokin (viikko 8), eli rennolla mutukarppauksella: reipasta rasvan kanssa läträämistä sekä satunnaista perunan tai nuudelin syöntiä, ei hiilareiden laskemista eikä safkojen punnitsemista. Jos söin aterialla perunaa, sitä meni yleensä kerralla yksi pieni tai puolikas iso, runsaan kastikkeen ja reilun voinokareen kera. Tämä riitti mainiosti tyydyttämään perunantarpeeni, enkä olisi perunaa sen enempää kaivannutkaan. Itse asiassa en ole ikinä halunnut perunaa tai mitään muutakaan hiilarilisäkettä mitenkään erityisen paljon; lapsenakin lastasin aina lautaselle kastiketta ylenmäärin ja hiilarilisäkettä niin vähän, että isäni jaksoi aina valittaa minulle asiasta.
Kyllä, syön siis vieläkin perunaa. Pieninä määrinä se on mitä mainiointa sapuskaa. Se on kaikessa mauttomuudessaan mitä erinomaisin kastikkeen kuljetusalusta, keitettynä se on herkullista Herbamaren ja hervottoman voinokareen kera, voissa sipulin kanssa paistettuna se on mitä mainioin pyttipannun ainesosa. Nuudeli puolestaan on erinomaista wokin seassa tai kermakastikkeeseen hukutettuna. Pieninä määrinä runsaan rasvan ja proteiinin kera nämä hiilarit eivät aiheuta minulle minkäänlaisia pahoja verensokeripiikkejä.
Perunan ja nuudelin syömisestä huolimatta ketoosia alkoi pukata 24. päivä, siis tiistai-iltana. Keskiviikkoaamuna ketoosi jylläsikin jo oikein kunnolla, ainakin oireista päätellen: päätä särki, suussa oli paha metallinen maku, ja ruokahalu - samoin kuin kaikenlaiset napostelu-mieliteot - olivat tiessään. Kyseessä oli ihan puhdas vahinkoketoosi, mutta eipä se mitään haitannutkaan. Ihmetytti vain, olivatko perunoista ja nuudeleista huolimatta hiilarit jääneet niin alas, että ketoosi iski. Asiaa saattoi kylläkin edesauttaa reipas rasvan käyttö.
Torstaina ketoosi olikin sitten jo tiessään, kiitos opiskelijabileissä nautittujen siiderituopillisten. Itse asiassa ryyppäjäisiä oli - HUI! - torstaina, perjantaina ja lauantaina. Lipitin kyseisinä päivinä lähinnä kuivaa siideriä, koska se maistuu hyvältä ja on minulle sen verran mietoa, että jos juon vain sitä, en onnistu saamaan itseäni mihinkään kauheaan kääliökuosiin.
Ryyppäjäispäivinä söin pääasiassa samoin kuin alkuviikostakin. Tosin yleensä ryypätessä varmistan, että hiilareita tulee hiukan normaalia enemmän, koska nollahiilareilla ryypiskely ei ole mitenkään terveellistä. Kuivassa siiderissä oli sen verran hiilareita, että ryyppäjäisten aiheuttama hiilarintarve tuli katettua.
Sunnuntaina oli taas paluu alkuviikon ateriarytmiin, ja samalla linjalla mennään vieläkin. Nyt odotan mielenkiinnolla, näkyvätkö ryyppäjäiset meikäläisen elopainossa. Eivät kyllä toistaiseksi näy; puntari näyttää sitä samaa 48 tai 48,5 kiloa kuin ennen ryypiskelyjäkin. Yleisesti ottaen olo oli koko viikon varsin mainio, napostelunhimoja ei ollut, alkoholiakaan ei tehnyt mieli (ihan vain sosiaalisesti ryypiskelin), mieliala oli melko hilpeä ja olo kevyt. Pariin otteeseen iski ruokailun jälkeen semmoinen öklöttävä olo, ilmeisesti syynä liiankin rasvainen ateria, ja parina päivänä pukkasi niin kamalan hajuisia pieruja, että meinasin itsekin tukehtua niihin (tiedän, tämän kaikki halusivat kuulla ;). Veikkaan, että ne johtuivat joko liian alhaisista hiilareista tai varrasleivän syömisestä.
Viime viikosta opittua:
Viime viikko (viikko 9) jatkui samaan malliin kuin edellisviikkokin (viikko 8), eli rennolla mutukarppauksella: reipasta rasvan kanssa läträämistä sekä satunnaista perunan tai nuudelin syöntiä, ei hiilareiden laskemista eikä safkojen punnitsemista. Jos söin aterialla perunaa, sitä meni yleensä kerralla yksi pieni tai puolikas iso, runsaan kastikkeen ja reilun voinokareen kera. Tämä riitti mainiosti tyydyttämään perunantarpeeni, enkä olisi perunaa sen enempää kaivannutkaan. Itse asiassa en ole ikinä halunnut perunaa tai mitään muutakaan hiilarilisäkettä mitenkään erityisen paljon; lapsenakin lastasin aina lautaselle kastiketta ylenmäärin ja hiilarilisäkettä niin vähän, että isäni jaksoi aina valittaa minulle asiasta.
Kyllä, syön siis vieläkin perunaa. Pieninä määrinä se on mitä mainiointa sapuskaa. Se on kaikessa mauttomuudessaan mitä erinomaisin kastikkeen kuljetusalusta, keitettynä se on herkullista Herbamaren ja hervottoman voinokareen kera, voissa sipulin kanssa paistettuna se on mitä mainioin pyttipannun ainesosa. Nuudeli puolestaan on erinomaista wokin seassa tai kermakastikkeeseen hukutettuna. Pieninä määrinä runsaan rasvan ja proteiinin kera nämä hiilarit eivät aiheuta minulle minkäänlaisia pahoja verensokeripiikkejä.
Perunan ja nuudelin syömisestä huolimatta ketoosia alkoi pukata 24. päivä, siis tiistai-iltana. Keskiviikkoaamuna ketoosi jylläsikin jo oikein kunnolla, ainakin oireista päätellen: päätä särki, suussa oli paha metallinen maku, ja ruokahalu - samoin kuin kaikenlaiset napostelu-mieliteot - olivat tiessään. Kyseessä oli ihan puhdas vahinkoketoosi, mutta eipä se mitään haitannutkaan. Ihmetytti vain, olivatko perunoista ja nuudeleista huolimatta hiilarit jääneet niin alas, että ketoosi iski. Asiaa saattoi kylläkin edesauttaa reipas rasvan käyttö.
Torstaina ketoosi olikin sitten jo tiessään, kiitos opiskelijabileissä nautittujen siiderituopillisten. Itse asiassa ryyppäjäisiä oli - HUI! - torstaina, perjantaina ja lauantaina. Lipitin kyseisinä päivinä lähinnä kuivaa siideriä, koska se maistuu hyvältä ja on minulle sen verran mietoa, että jos juon vain sitä, en onnistu saamaan itseäni mihinkään kauheaan kääliökuosiin.
Ryyppäjäispäivinä söin pääasiassa samoin kuin alkuviikostakin. Tosin yleensä ryypätessä varmistan, että hiilareita tulee hiukan normaalia enemmän, koska nollahiilareilla ryypiskely ei ole mitenkään terveellistä. Kuivassa siiderissä oli sen verran hiilareita, että ryyppäjäisten aiheuttama hiilarintarve tuli katettua.
Sunnuntaina oli taas paluu alkuviikon ateriarytmiin, ja samalla linjalla mennään vieläkin. Nyt odotan mielenkiinnolla, näkyvätkö ryyppäjäiset meikäläisen elopainossa. Eivät kyllä toistaiseksi näy; puntari näyttää sitä samaa 48 tai 48,5 kiloa kuin ennen ryypiskelyjäkin. Yleisesti ottaen olo oli koko viikon varsin mainio, napostelunhimoja ei ollut, alkoholiakaan ei tehnyt mieli (ihan vain sosiaalisesti ryypiskelin), mieliala oli melko hilpeä ja olo kevyt. Pariin otteeseen iski ruokailun jälkeen semmoinen öklöttävä olo, ilmeisesti syynä liiankin rasvainen ateria, ja parina päivänä pukkasi niin kamalan hajuisia pieruja, että meinasin itsekin tukehtua niihin (tiedän, tämän kaikki halusivat kuulla ;). Veikkaan, että ne johtuivat joko liian alhaisista hiilareista tai varrasleivän syömisestä.
Viime viikosta opittua:
- Rasvaa ja proteiinia pitää olla reippaasti, että nälkä lähtee!
- Mitä enemmän läträän rasvalla, etenkin elänrasvalla, sitä hoikempi ja kevyempi on olo.
- Alkoholi on minulle ongelma (jos juon liikaa liian nopeasti, en pysty lopettamaan), mutta jos pysyttelen kuivassa siiderissä, tolkku säilyy ja jopa minulle tulee jossakin vaiheessa iltaa stoppi: ei enää!
- Ruokailuvälini asettuvat luonnostaan 5-6 tuntiin, jos syön itseni kylläiseksi rasvalla ja prodella.
sunnuntai, maaliskuuta 01, 2009
Rakas blogi... Mikä tää nyt sit on?
Mikäs tää nyt sit niinku on?
Tässä blogissa pidän kirjaa syömisistäni ja juomisistani sekä mahdollisista (no okei, olemattomista) liikkumisistani. Tarkoitus olisi tarkkailla, miten sapuskointini ja juopotteluni vaikuttavat painooni, terveyteeni ja yleiseen olotilaani. Teen tämän julkisesti ihan sen takia, että joku samanlaista ruokavaliota noudattava voi saada ideoita syömisistäni. Saanhan minäkin ideoita toisten ihmisten ruokapäiväkirjoista!
Ai niinku laihdutaksää?
En laihduta. Olen tyytyväinen painooni. (Tai no hiukan saisi tulla kiloja lihasten muodossa, mutta se taas edellyttäisi salille uskaltautumista.) Seuraan painoani lähinnä mielenkiinnosta, koska haluan tietää, miten syömiseni siihen vaikuttavat.
No niinku miks sää sit seuraat itteäs tollee?
Olen viime aikoina käsittänyt, että ruokavalioiden suhteen ei ole mitään kaikille sopivaa ratkaisua. Jokainen on yksilö ja jokaisen pitää löytää se itselleen paras tapa syödä. Sitä minäkin olen nyt tässä hakemassa, sitä itselleni parasta ruokavaliota.
Mistä sää tän sit niinku hokasit?
Kolmisen vuotta sitten sain "terveysherätyksen" ja aloin kiinnittää huomiota siihen, mitä syön. Yritin syödä terveellisesti ja suositusten mukaan: paljon kuituja, enemmän hiilihydraatteja, vähemmän rasvaa, vähemmän lihaa. Tulos: paino nousi viikossa 3kg (nesteitä kait, ei kukaan kerää noin paljon läskiä viikossa, mutta olo oli todella tukala), koko ajan oli nälkä, aterian jälkeen olin ähky ja piukassa kuin pallo mutta silti jäi nälkä, vatsani tuotti ilmansaasteita... Totesin, että minulle ei ainakaan sovi "terveellinen" ruoka.
No mitä sää sit niinku syöt?
Nykyään syön ihan päinvastoin kuin tuossa epäonnistuneessa kokeilussani, eli vedän varsin vähän hiilihydraatteja, hankin (vähät) kuituni vihanneksista, läträän rasvalla ja syön runsaasti lihaa. Tulos: paino pysyy ihan itsestään hyvänä (BMI 21), aterian jälkeen lähtee nälkä mutta ei ole ähky, napostelunhimoja ei juurikaan ole, iho voi hyvin ja vatsa kiittää. Kaikki tämä syömällä "väärin".
Ai niinku Atkinssoni?
En ole Atkinsin dieetillä enkä noudata mitään muutakaan dieettiä, mutta hiukan Atkinsin suuntaisesti kyllä syön eli tarkkailen hiilihydraatteja. Voisin siis sanoa, että syön vähähiilihydraattista ruokaa. En kuitenkaan tiukistele, vaan syön silloin tällöin kohtuudella myös pottua, pastaa, leipää ja riisiä. Sokeria ja muutakaan makeaa en pahemmin syö, koska en oikeastaan välitä makeasta. Tuoreita vihanneksia vedän valitettavasti liian vähän, koska ne ovat tähän aikaan vuodesta niin kalliita, ettei opiskelijalla ole varaa moisiin ylellisyyksiin. Tyydyn siis lähinnä pakastevihanneksiin, ainakin näin talvella.
Eiks toi niinku tuki sun verisuonia?
Lyhyt vastaus: EI. Pitkä vastaus: Vähärasvainen, runsaasti hiilihydraatteja sisältävä ruokavalio on tutkimuksissa todettu vaarallisemmaksi kuin runsasrasvainen ja vähähiilihydraattinen! Tosin myönnettäköön, että ravitsemus on monimutkainen aihe, ja siitä on olemassa niin paljon ristiriitaisia tuloksia, että en tiedä, mitä uskoa. En voi siis varmuudella väittää mitään verisuonteni kunnosta, jotenka en siis aio ruveta dogmaattisesti saarnaamaan minkään yksittäisen ruokavalion tai ruoka-aineen puolesta. Joka tapauksessa voin erinomaisesti tällä ruokavaliolla, joten kuuntelen mieluummin omaa kroppaani kuin keskenään kinastelevia asiantuntijoita.
Mut emmää vois niinku... olla ilman pullaa!
No älä ole. Oma on asiasi. En minä vedä herneenpalkoa nenääni toisten syömisistä. ;)
Tässä blogissa pidän kirjaa syömisistäni ja juomisistani sekä mahdollisista (no okei, olemattomista) liikkumisistani. Tarkoitus olisi tarkkailla, miten sapuskointini ja juopotteluni vaikuttavat painooni, terveyteeni ja yleiseen olotilaani. Teen tämän julkisesti ihan sen takia, että joku samanlaista ruokavaliota noudattava voi saada ideoita syömisistäni. Saanhan minäkin ideoita toisten ihmisten ruokapäiväkirjoista!
Ai niinku laihdutaksää?
En laihduta. Olen tyytyväinen painooni. (Tai no hiukan saisi tulla kiloja lihasten muodossa, mutta se taas edellyttäisi salille uskaltautumista.) Seuraan painoani lähinnä mielenkiinnosta, koska haluan tietää, miten syömiseni siihen vaikuttavat.
No niinku miks sää sit seuraat itteäs tollee?
Olen viime aikoina käsittänyt, että ruokavalioiden suhteen ei ole mitään kaikille sopivaa ratkaisua. Jokainen on yksilö ja jokaisen pitää löytää se itselleen paras tapa syödä. Sitä minäkin olen nyt tässä hakemassa, sitä itselleni parasta ruokavaliota.
Mistä sää tän sit niinku hokasit?
Kolmisen vuotta sitten sain "terveysherätyksen" ja aloin kiinnittää huomiota siihen, mitä syön. Yritin syödä terveellisesti ja suositusten mukaan: paljon kuituja, enemmän hiilihydraatteja, vähemmän rasvaa, vähemmän lihaa. Tulos: paino nousi viikossa 3kg (nesteitä kait, ei kukaan kerää noin paljon läskiä viikossa, mutta olo oli todella tukala), koko ajan oli nälkä, aterian jälkeen olin ähky ja piukassa kuin pallo mutta silti jäi nälkä, vatsani tuotti ilmansaasteita... Totesin, että minulle ei ainakaan sovi "terveellinen" ruoka.
No mitä sää sit niinku syöt?
Nykyään syön ihan päinvastoin kuin tuossa epäonnistuneessa kokeilussani, eli vedän varsin vähän hiilihydraatteja, hankin (vähät) kuituni vihanneksista, läträän rasvalla ja syön runsaasti lihaa. Tulos: paino pysyy ihan itsestään hyvänä (BMI 21), aterian jälkeen lähtee nälkä mutta ei ole ähky, napostelunhimoja ei juurikaan ole, iho voi hyvin ja vatsa kiittää. Kaikki tämä syömällä "väärin".
Ai niinku Atkinssoni?
En ole Atkinsin dieetillä enkä noudata mitään muutakaan dieettiä, mutta hiukan Atkinsin suuntaisesti kyllä syön eli tarkkailen hiilihydraatteja. Voisin siis sanoa, että syön vähähiilihydraattista ruokaa. En kuitenkaan tiukistele, vaan syön silloin tällöin kohtuudella myös pottua, pastaa, leipää ja riisiä. Sokeria ja muutakaan makeaa en pahemmin syö, koska en oikeastaan välitä makeasta. Tuoreita vihanneksia vedän valitettavasti liian vähän, koska ne ovat tähän aikaan vuodesta niin kalliita, ettei opiskelijalla ole varaa moisiin ylellisyyksiin. Tyydyn siis lähinnä pakastevihanneksiin, ainakin näin talvella.
Eiks toi niinku tuki sun verisuonia?
Lyhyt vastaus: EI. Pitkä vastaus: Vähärasvainen, runsaasti hiilihydraatteja sisältävä ruokavalio on tutkimuksissa todettu vaarallisemmaksi kuin runsasrasvainen ja vähähiilihydraattinen! Tosin myönnettäköön, että ravitsemus on monimutkainen aihe, ja siitä on olemassa niin paljon ristiriitaisia tuloksia, että en tiedä, mitä uskoa. En voi siis varmuudella väittää mitään verisuonteni kunnosta, jotenka en siis aio ruveta dogmaattisesti saarnaamaan minkään yksittäisen ruokavalion tai ruoka-aineen puolesta. Joka tapauksessa voin erinomaisesti tällä ruokavaliolla, joten kuuntelen mieluummin omaa kroppaani kuin keskenään kinastelevia asiantuntijoita.
Mut emmää vois niinku... olla ilman pullaa!
No älä ole. Oma on asiasi. En minä vedä herneenpalkoa nenääni toisten syömisistä. ;)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
